torstai 24. syyskuuta 2015

Kirppistelyn satoa (ja vähän parvekkeenkin)

Poikkesin viime viikolla muutaman kerran kirppiksellä: parilla eri UFF:illa ja Nihtisillan kierrätyskeskuksessa Espoossa. Pitäisi muistaa useammin käydä UFF:illa silloin, kun uusi valikoima on juuri saapunut. Europäivistä harvoin olen tehnyt löytöjä, mutta viime viikolla mukaan olisi varmasti tarttunut useampikin vaate, ellen olisi juuri tehnyt vaatekaapin karsintaa ja sitoutunut 333-projektiin (siitä voi lukea lisää edellisessä postauksessa!).

Vaatepuolella oli siis hiljaisempaa, mutta kotiin viemisiksi löytyi silti muutama tuikitarpeellinen mukava juttu. Ehkä kivoin kaikista oli UFF:ilta löytynyt neljän euron Ikea-kangas.



Keskimmäisessä kuvassa kangas on kaksin kerroin. Sitä on yhteensä kaksi kokonaista raporttia, eli riittävästi myös täysimittaiseksi verhoksi. Nyt lähinnä pohdinkin, raskiiko kangasta leikata vai ei... Tästä voisi nimittäin saada myös aika kivoja tyynynpäällisiä, ja niille olisi ehkä enemmän käyttöä kuin verholle! Mutta toisaalta tämä on niin hieno kokonaisena... No, jääköön vielä tuumittavaksi. En edes tiennyt, että Ikealla on ollut tällainen kiva kuosi valikoimissaan.

Toiselta UFF:ilta löytyi lauantaina 11 euroa maksanut täkki. Kuvio on pikkuisen haalistunut, ja mietinkin kahdesti tämän ostoa. Tykästyin kuvioon ja väriin kuitenkin sen verran, että täkki lähti mukaamme. Tämä onkin ensimmäinen ostamani retrotäkki ja päätynee toimittamaan päiväpeiton virkaa vieras-/harrastushuoneemme sängylle.




Kierrätyskeskuksesta myös löytyi pari edullista lasiesinettä. Riihimäen lasin Hertta-sarjan kääntömaljakko oli tainnut jäädä hinnoittelijoilta tunnistamatta, sillä se löytyi vitriinin sijaan bulkkiosastolta ja maksoi ainoastaan 1,50 euroa. Vitriinissä olleet design-esineet oli sen sijaan hinnoiteltu vähän turhankin kalliiksi... Ostamatta jäivät mm. aivan ihanat Esteri Tomulan Isokukka-sarjan kupit ja voileipälautaset. Vieläkin vähän kirpaisee, mutta pitää toivoa, että vielä joskus löydän vastaavat kohtuullisempaan hintaan!

Puolitoista euroa maksoi myös toinen kuvan lasiesineistä, jota epäilen Inkeri Toikan Nautica-sarjan cocktail-lasiksi. Näitä löytyy meiltä nyt jo 10 kappaletta ja ne ovat käytössä jälkiruokakulhoina. Jostakin syystä laseja on löytynyt kirppiksiltä usein yksittäisinä kappaleina ja lähes poikkeuksetta hyvin edullisesti. Pidän kovasti lasien muotoilusta ja painosta, joskaan en kyllä osaisi kuvitella käyttäväni niitä alkuperäisessä tarkoituksessa juomalaseina!




Kevään muuttohässäkän keskellä ja kylmän alkukesän masentamina emme jaksaneet tänä kesänä juurikaan panostaa parvekeviljelyyn, vaikka olimmekin haaveilleet siitä ennen muuttoa parvekkeelliseen asuntoon. Sato jäikin kohtuullisen surkeaksi: yrttien lisäksi kymmenkunta papua ja joitakin nahistuneita kesäkurpitsan alkuja... Kaverilta saatu tomaatintaimi osoittautui kuitenkin poikkeuksellisen sitkeäksi yksilöksi, joka liian pienestä ruukusta ja lomareissujen aikaisesta heittellejätöstä huolimatta on jaksanut ponnistaa iloksemme useammankin tomaatin! Tupareiden jälkeen toimme sen sisään, ja tomaatit ovat yksi kerrallaan alkaneet saada väriä pintaan. Koskahan sitä rohkenisi maistaa ensimmäisen?





tiistai 22. syyskuuta 2015

Projekti 333 ja syksyn vaatepohdintoja

Luin vuosi sitten syksyllä Rinna Saramäen mahtavan kirjan Hyvän mielen vaatekaappi, joka havahdutti pohtimaan omaa pukeutumista ja vaatekaapin sisältöä. Olin silloin ollut jo jonkin aikaa  töissä, jossa tarvitsin muutaman vuoden takaista opiskeluaikaa  enemmän siistejä vaatteita. Vaatekaappini sisältö koostui pääosin kirppislöydöistä, joita olin täydentänyt satunnaisilla ja yleensä spontaaneilla apua-mä-tarvin-uudet-housut-nyt-heti ostoksilla vaatekaupoista. Kirppisten hintatasoon tottuneena halvimpienkin ketjuliikkeiden vaatteet tuntuivat yleensä kalliilta, ja päädyin yleensä ostamaan korkeintaan keskihintaisen vaatteen ja kerta toisensa jälkeen pettymään huonoon laatuun.



Rinna kirjoitti kirjassaan 333-projektista, jossa käyttöön valitaan kerrallaan kolmeksi kuukaudeksi 33 vaatetta. Ne vaatteet, jotka jäävät karsinnasta yli, viedään varastoon ja kolmen kuukauden päästä on aika päivittää valikoima uuteen kauteen. Valittujen vaatteiden tulee kattaa kaikki kauden pukeutumistarpeet ja sopia toisiinsa. Mukaan ei lasketa alusvaatteita, urheiluvaatteita tai sellaisia vaatteita joita käyttää ainoastaan kotona tai mökillä. Osa projektiin ryhtyvistä laskee 33 vaatteeseen mukaan myös asusteet ja korut, osa pelkät vaatteet. Uusia vaatteita ostetaan vain harkitusti ja tarpeeseen. Kausien vaihtuessa vaatteita laitetaan tarpeen mukaan kiertoon.


Ensimmäinen yritykseni P333:n kokeilemisesta viime syksynä jäi vähän tyngäksi. Totesin hyvin äkkiä, että minulla ei todellakaan ole 33 toisiinsa yhteensopivaa, laadukasta ja hyvää vaatetta, joilla voisin kuvitella täyttäväni kaikki tulevan syksyn pukeutumistarpeet! T-paitoja ja juhlavaatteita oli tarpeeseen nähden liikaa, housuja ja neuleita liian vähän. Kirppiksiltä oli tullut kannettua kotiin paljon "sinnepäin"-vaatteita, jotka usein jäivät aivan liian vähälle käytölle. Projektin innoittamana onnistuin kuitenkin karsimaan vaatekaapistani paljon vaatteita (sekä kierrätykseen että varastoon) ja tekemään listaa vaatteista, joilla voisin täydentää vaatekaappiani toimivammaksi. En kuitenkaan täysin onnistunut pitäytymään päätöksissäni olla ostamatta mitään muuta kirppiksiltä, eivätkä täydennykseksi ostamani vaatteet osoittautuneet niin hyviksi löydöiksi, kuin olisin toivonut. Olin silti kohtuullisen tyytyväinen - olin saanut hallittavamman vaatekaapin, käytin vaatteitani monipuolisemmin (ei aina vain farkut + yksi miljoonasta t-paidasta) ja tiesin aiempaa paremmin, millaisia vaatteita todella haluaisin käyttää ja mitkä jäisivät käyttämättä.


Toteutin vaatekaapin kausiajattelua koko viime vuoden, ja se tuntui toimivan hyvin. En koskaan kuitenkaan saanut aikaiseksi ryhtyä tosissani kokeilemaan P333:sta. Syksyn tulo innosti jälleen pohtimaan pukeutumista (kesällä se on niin paljon helpompaa!), joten laitoin Hyvän mielen vaatekaapin uudelleen varaukseen kirjastoon. Tällä kertaa päätin ottaa projektin todenteolla kokeiluun.

Niinpä kannoin pari viikkoa sitten syksyn vaatteet ullakolta alas ja ilahduin huomatessani, että tilanne ei todellakaan ollut yhtä paha kuin vuosi sitten! Tänään sain vihdoin viimeisteltyä listan, jossa on 31 vaatetta (mukaan lukien takit ja kengät, mutta ei huiveja, hansikkaita, koruja, laukkuja tai muita asusteita) sekä kaksi vaatetta, joilla aion vaatevarastoani syksyn aikana täydentää.




Samalla tein muutamia huomioita:

1. Tärkein motivaationi projektille on se, että haluan pukeutua monipuolisemmin ja paremmin. Tiedän jo kokemuksesta, että tämä ei tule onnistumaan haalimalla vaatekaappi täyteen erilaisia vaatteita.

2. Rahan osalta en varsinaisesti tavoittele säästöä, vaan haluan oppia paitsi rajoittamaan turhia ostoksia, myös maksamaan rohkeammin laadukkaasta, tarpeellisesta ja kestävästä. Tätä tavoitetta varten aion kirjoittaa muistiin kaikki tekemäni vaateostokset. Minulla ei suoraan sanottuna ole hajuakaan, paljonko rahaa käytän vuosittain vaatteisiini, ja kuinka suuri osuus siitä on halpoja kirpparilöytöjä ja paljonko todelliseen tarpeeseen ostettuja vaatteita. 

3. Toiseksi tärkein motivaatio onkin halu rajoittaa turhia kirppisostoksia. Kuten jo todettua ostan 80-90 % vaatteistani kirpparilta, ja mukaan mahtuu aivan liikaa myös sellaisia "löytöjä", jotka eivät käy yhteen muiden vaatteideni kanssa, osoittautuvat liian suuriksi, pieniksi tai muuten vaan epämukaviksi, eivät tyyliltään sittenkään ole sopivia tai jäävät jostakin muusta syystä hyvin vähälle käytölle. (Totta kai mukaan mahtuu myös loistavia löytöjä, enkä siksi missään nimessä aioikaan kokonaan lopettaa vaatteiden ostoa kirpparilta!).

4. Tunne siitä, että käytän aina mustia vaatteita, ei ole liioiteltu. Kolmasosa  valitsemistani 33 vaatteesta on mustia (!). Haluaisin käyttää enemmän muita värejä, joten uusien mustien vaattteiden hankinta on ehdottomasti kielletty.


5. Väriskaala vaatteissani on todella pieni. Viihdyn neutraaleissa väreissä, mutta olisi mukava löytää mustan, tummansinisen, harmaan ja valkoisen rinnalle joitakin kauniita korostusvärejä. Onneksi edes asusteeni ovat hieman värikkäämpiä!

6. Olen ostanut kolmanneksen valitsemistani 33 vaatteesta tämän vuoden aikana. Tämä tieto todella yllätti minut, sillä minulla oli pikemminkin tunne, että kuljen aina samoissa vanhoissa vaatteissa. Toinen kolmannes vaatteista oli sellaisia, joita olen jo käyttänyt pitkään ja/tai todella paljon, eli niin sanottuja luottovaatteita. Ja viimeinen kolmannes jotakin tältä väliltä: vaatteita, jotka olen omistanut jo jonkin aikaa, mutta jotka syystä tai toisesta ovat päätyneet käyttöön liian harvoin.

7. En usko, että pystyn täysin minimoimaan listan ulkopuolisia vaateostoksia, ja aion sallia itselleni satunnaiset kirppislöydöt (mutta vain, jos pystyn todella perustelemaan ne itselleni!). Tällöin tulen laittaamana jonkun toisen vaatteen valikoimastani sivuun tai kiertoon. Tulen kuitenkin pitämään tästäkin kirjaa, eli 3 kuukauden päästä näen, miten hyvin onnistuin pärjäämään näillä alunperin valitsemillani vaatteilla.

8. Käytössä olevien vaatteiden karsiminen 33:een oli lopulta melko helppoa. Vain muutaman vaatteen kohdalla jouduin käyttämään harkintaa. Jos olisin ottanut mukaan laukut, asusteet ja korut, karsinta olisi ollut paljon vaikeampaa! Tämä jäi vähän kutkuttamaan mieltä, joten aion harkita valikoiman karsimista entisestään, jotta saisin mukaan myös esim. huivit ja laukut.



Olen mielenkiinnolla lukenut muiden bloggaajien pohdintoja ja kokemuksia P333:sta. Jos siis tiedät blogin, jossa aihetta on käsitelty, vinkkaa ihmeessä! Tässä muutama, johon minä olen törmännyt:
Pitsiunelmia (Rinna Saramäki) - yksi kaikkien aikojen suosikkiblogeistani, joka on tosin harmillisesti ollut viime aikoina varsin hiljainen...
365morelife
Kaunis & yksinkertainen

Loppukaneettina: tästä blogista ei ole tulossa tyyliblogia (pelkkä ajatuskin naurattaa!) enkä aio kuvata ah-niin-tavallisia vaatteitani tänne. Päädyinkin siis kuvittamaan nämä pohdinnat otteilla aina yhtä ihanaa 30-luvun muotia esittelevästä lehdestä (McCall Fashion Book Winter 1937-38). Lehdessä olisi kyllä aihetta ihan omaksikin postauksekseen - olisipa oma vaatekaappini edes puoliksi yhtä elegantti kuin nämä leidit!

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tupareiden jälkimainingeissa

Juhlimme viime viikonloppuna tupareita (7 kk muuton jälkeen!). Ikävä kyllä en ennen juhlia ehtinyt tai muistanut napata yhtään kuvaa juhlakattauksesta tai juhlia varten siivotusta ja koristellusta kodista.




Syynä oli se, että järjestelyjen kanssa tuli tolkuton kiire. Tuntia ennen vieraiden saapumista puolet ruoista oli vielä viimeistelemättä. Juomapöytää ehdimme kattamaan vasta, kun ekat vieraat olivat jo saapuneet. Onneksi sillä ei kavereiden kesken ole niin väliä. Kattauksesta tuli lopulta kaunis, ruoat saivat kehuja ja vieraat tuntuivat viihtyvän. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Juhlien jälkeen ihaninta on, kun kotona on vielä vähän juhlan tuntua. Kukkia maljakoissa, lahjaksi saatuja viinipulloja hyllyn päällä, juhlaruokien rippeitä jääkaapissa... Erityisesti kukat jaksavat ilahduttaa minua päivästä toiseen.




Viikolla ehdin sitten napata muutaman kotikuvankin. Nyt huomaa jo päivien lyhentyneen. Töistä tullessa piti heti rynnätä hyörimään kameran kanssa, että ehti ottaa edes pari kuvaa päivänvalossa!




Tämän viikonlopun vietin mökillä nauttien ihanasta kesäisestä auringonpaisteesta. Ehkä ensi viikonloppuna saisin vihdoin otettua muutaman kotikuvan lisää. Olemme saaneet muutaman projektin valmiiksi ja täällä on pikkuisen "valmiimpaa" kuin vielä joitakin viikkoja sitten.


Valmista ei tietenkään tule ikinä, mutta yhä useampi nurkkaus jo ennemminkin ilahduttaa, kuin muistuttaa toteuttamista vaille olevista remontti- tai sisustussuunnitelmista. Se on jo aika hyvä saavutus!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Tukholman kirpputorit

Sen siitä saa: kun on viikon lomalla ja ylityövapailla, saa töihin palattuaan jällen paiskia ylitöitä niin, että kohta voisi taas jo lomailla viikon... (jos ehtisi!) Niinpä tämäkin bloggaus on antanut odottaa itseään paljon pidempään kuin oli tarkoitukseni. Toisaalta on hauska palata vielä loman kuviin, löytöihin ja tunnelmiin.



Tukholman kirpputorit ovat monille suomalaisille kirppisfaneille jo hyvinkin tuttuja, varsinkin ne helpoiten saavutettavat eli Södermalmin ja Gamla Stanin second hand -liikkeet. Hyödynsinkin oman kierrokseni suunnittelussa mm. Oranssi Omena ja Kirppisrakkautta -blogien suosituksia. Lämmin kiitos niistä! Mitään uutta ja ihmeellistä en siis uskalla luvata, mutta ehkä tästä minunkin listastani on jollekin vielä apua.

Söderin pohjoisosan Hornsgatanin kirppikset olivat itselleni uusia tuttavuuksia. SoFon lisäksi tämä alue kannattaa pitää mielessä - lyhyelle matkalle osuu monta erilaista second hand -myymälää ja lisäksi muutama muukin kiva putiikki.

Myrorna, Hornsgatan 96, www
Tykkäsin kovasti tästä keskikokoisesta kirppisestä. Se johtui varmaankin siitä, että tavaraa oli melko paljon ja joukossa oli myös aidosti vanhoja vaatteita ja esineitä. Tuli sellainen tunne, että täältä voi tehdä löytöjä! Eikä se tunne ihan väärä ollutkaan. Heti kirppiksen ovella iskin silmäni todella hyväkuntoiseen Finelin punaiseen Neptun-kasariin. 250 kruunun hinta vähän mietitytti, mutta en osannut jättää kattilaa ostamattakaan, ja onhan se tosi kiva! Kotiin päästyä piti tietysti heti keittää kalakeittoa.




Judits, Hornsgatan 75, www
Filippa K Second Hand, Hornsgatan 77, www
Myrornaa vastapäätä kadun toisella puolella sijaitsee kaksi aivan eri henkistä second hand -putiikkia: merkki- ja laatuvaatteisiin erikoistunut Judits ja pieni Filippa K:n second hand myymälä. Liikkeiden kohdalla ei todellakaan voi puhua perinteisistä kirpputoreista, vaan sekä valikoima, esillepano että hinnat ovat ihan toisesta maailmasta. Mielestäni on tosi hienoa, että myös tällaisille upscale-second hand -liikkeille on tilaa ja kysyntää! Tällä kertaa en ostanut mitään, tai jaksanut edes kunnolla perehtyä tarjontaan, mutta pidän nämä ehdottomasti mielessä, jos jollakin tulevalla reissulla on enemmän aikaa ja rahaa sijoittaa vaatteiden hankintaan.



Mariatorgetin kohdalta löytyy kaksi perinteisempää kirpparia lähes vieretysten:

Stockholms Stadmission, Hornsgatan 58, www
Aika perinteinen keskikokoinen kirppis, jossa on valikoimassa sekä astioita ja kodintavaraa että vaatteita. En tehnyt löytöjä (ja tässä kohtaa alkoi jo väsymys painaa, joten kuvakin jäi nappaamatta!).

Rödä Korset, Hornsgatan 56, www
Punaisen ristin kirppis keskittyy vaatteisiin ja myymälään on haettu tavallista fiinimpää tunnelmaa modernilla sisustuksella. Vaatteet on aseteltu väljästi värien mukaan jaoteltuihin rekkeihin. Valikoima ja hintataso vastaavat kuitenkin enemmän perinteisiä kirppiksiä, kuin yllämainitut Judits ja Filippa K. Täältäkään en ostanut mitään.

Hornsgatanilla piipahdimme myös kahdessa kivassa myymälässä: House of Rym ja Afro Art. Edellisestä olisin voinut kantaa kotiin kaikki supersöpöt astiat ja jälkimmäisessä oli myynnissä mm. aivan ihania värikkäitä tyynyjä. Hillitsin kuitenkin itseni, ja kahvitauon jälkeen matka jatkui Slussenin suuntaan.


Emmaus, Peter Myndes Backe 8, www
Vintage- ja kirppispuoleen jakautuvassa kaksiosaisessa myymälässä tein viime kesänä kivoja löytöjä (mm. kaksi eteisen seinälle tulevaa vanhaa nuottivihkoa, jotka on jo kehystetty ja odottavat enää taulukoukkujen iskemistä seinään - vain 13 kuukautta matkan jälkeen!). Tällä kertaa saalis oli sen sijaan aika laiha. Ostin kaksi pientä ruukkua yrteille hintaan 10 kr / kpl. No, ovathan ne ihan kivat (keltainen + pallot = pop!). Kaverini suositteli myös paikan lastenvaatevalikoimaa.



Söderin pohjoispuolen kirppiskierroksesta jäi hyvä fiilis, vaikka löytöjä ei ihan valtavasti tullutkaan tehtyä. Muillakin kirppiksillä tuli kolmen päivän reissun aikana piipahdettua, mutta ei yhtä järjestelmällisesti. Esittelenkin lopuista vain ne, joissa tein ostoksia.

Retro.etc, Folkungagatan 65, www
Oi mitä värien ilotulitusta! Aivan supersöpössä pikkumyymälässä on sekaisin kaikkea värikästä ja ihanaa eli sekä vanhaa etä uustuotantoa. Taas olisi löytynyt vaikka mitä kivaa, ja sorruinkin ostamaan aivan tuikitarpeellisen Pegzini-pyykkipoikaperheen. Kotona liimasimme näihin magneetit ja taiteilijat pääsivät koristamaan eteiseen viime kuussa maalaamaani magneettiseinää.



Söders Antikhörna, Ringvägen 141
Tämä pieni antiikkikauppa oli mieluinen yllätys. Vaikka hinnat olivat selvästi kirpparitasoa kovemmat, eivät ne tuntuneet kohtuuttomilta. Esimerkiksi 30 cm syvän String-kirjahyllysetin olisi saanut 1100 kruunulla. Meille löytyi tuliaisiksi Taalainmaan hevonen (225 kruunua). Ei tämäkään siis mikään ilmainen löytö ollut, mutta uutena olisimme samalla rahalla saaneet paljon pienemmän hepan.



Stockholms Stadsmission Gamla Stan, Trångsund 8, www
Yhden suosikkipaikoistani säästin viimeiseksi! Stadsmission tuntuu keskittäneen kaikki antiikki-, design- ja retrotavaransa vanhan kaupungin pikkuliikkeeseen. Arabiaa, Iittalaa ym. Suomi-designia oli kokonainen hyllyllinen, ja voisin kuvitella valikoiman vaihtuvan useasti (paikka on aika pieni ja hinnat kohtuulliset). Hassuna yhteensattumana löysin täältä 2 kpl samanlaisia Arabian keltaisia kulhoja kuin Göteborgista ostamani (60 kr / kpl). Lisäksi ostin Tsaikka-lasin (50 kr) korvaamaan talvella tiskissä rikkomaani yksilöä.


Siinäpä se! Ihan tarpeeksi tuli laukulle painoa, vaikka aivan huippulöydöt jäivätkin löytämättä. Ehkä seuraavalla kerralla otan suunnaksi jonkun itselleni uuden alueen, vaikkapa Vasastanin?