lauantai 24. lokakuuta 2015

Työnurkkaus

Olohuoneen sohvan lisäksi se nurkkaus, jossa kotona tulee vietettyä eniten aikaa, sijaitsee toisessa päässä olkkaria. Niin sanotussa työnurkkauksessa tulee harvemmin tehtyä töitä, mutta koneen ääressä istun silti ihan liikaakin. Vaikka naapuritalo onkin ihan vieressä, on tosi ihana, että pöydän äärestä on näkymä myös pikkuiseen metsikköön. (Juuri nyt näkyy tosin vain pimeyttä - onhan jo melkein marraskuu!)



Nurkkauksessa on sekaisin uutta ja vanhaa. Siron työpöydän ostimme muutama vuosi sitten Fidasta. Se on edelleen mielestäni aivan ihana, mutta haaveilen sen maalaamisesta. Esimerkiksi hieman murrettu pastellinen sinivihreä (vrt. kuvissa näkyvä maapallo) voisi olla tosi kiva. Mitä tuumaatte?

Työtuoli on yksi tämän vuoden parhaista kirppislöydöistä. Maksoimme siitä lähikirppisellä muutaman euron. Tuoli oli päällystetty beigen värisellä, nuhjuisella kankaalla, joten puolisoni verhoili sen uudestaan. Eikö tullutkin söpö? Tuolin pallokangas on Ikeasta, samoin siro seinähylly.




Perintönä saatuja vanhoja esineitä nurkkauksessa ovat Amerikan arkku, peltinen maapallo ja pieni metallinorsu. Myös kattolamppu on vanha, se löytyi kirppiseltä noin vuosi sitten. Marimekon Lokki-verho on hankittu Facebookin kirppisryhmän kautta eikä hintansa puolesta ollut mikään varsinainen löytö. Olin jo kuitenkin ehtinyt haaveilla Lokki-verhosta, joten olin valmis siitä vähän maksamaankin.



Olohuone yhdistyy ilman väliseinää ruokailutilaan, jonka sisustusta voi käydä kurkkimassa aiemmasta blogikirjoituksestani. (Kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat, näkyy yhdessä kuvassa oikealla pikkuisen ruokailutilan keltaista verhoa.)  Ruokapöydän vieressä olevan kukkapöydän virkaa toimittavan 60-luvun tv-tason sain ilmaiseksi erään FB-ryhmän kautta. Se taisi olla viime syksynä, koska muistan seikkailleeni bussilla Espoossa pimeässä ja kylmässä syyssateessa noutamassa tasoa... Yksi niitä hetkiä, jolloin olen toivonut omistavani auton!

Työpöydän maalaamisen lisäksi suunnitelmissamme on maalata ikkunaseinä valkoiseksi. Vaalean harmaa sävy on edellisten asukkaiden valitsema eikä oikein ole makuuni. Jos olisimme tosi viitseliäitä, maalaisimme muutkin seinät valkoisiksi, mutta sitä tuskin saamme koskaan aikaiseksi. Ja ikkunalaudalla olevat susirumat kaiuttimet haluaisin ehdottomasti vaihtoon... Esim. tällainen olisi ihan törkeän hieno, mutta en taida pystyä maksamaan ihan noin paljon kaiuttimesta!


6 kommenttia:

  1. Hieno työpiste,olisipa itselläkin tilaa tuollaiselle:)

    Sinulle olisi haaste minun blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, ja pitääpä käydä kurkkaamassa! :)

      Poista
  2. Viihtyisä työpiste! Tuo uudelleen verhoiltu työtuoli on ihana! Sain tästä inspiraatiota käydä omankin työtuolin kimppuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva, poistalepa sitten kuvia! Munkin mielestä siitä tuli tosi söpö!

      Poista
  3. Kaunis työpiste! Ihania esineitä hyllyllä ja nuo Lokki-verhot on kyllä komeat.

    VastaaPoista