sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tupareiden jälkimainingeissa

Juhlimme viime viikonloppuna tupareita (7 kk muuton jälkeen!). Ikävä kyllä en ennen juhlia ehtinyt tai muistanut napata yhtään kuvaa juhlakattauksesta tai juhlia varten siivotusta ja koristellusta kodista.




Syynä oli se, että järjestelyjen kanssa tuli tolkuton kiire. Tuntia ennen vieraiden saapumista puolet ruoista oli vielä viimeistelemättä. Juomapöytää ehdimme kattamaan vasta, kun ekat vieraat olivat jo saapuneet. Onneksi sillä ei kavereiden kesken ole niin väliä. Kattauksesta tuli lopulta kaunis, ruoat saivat kehuja ja vieraat tuntuivat viihtyvän. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Juhlien jälkeen ihaninta on, kun kotona on vielä vähän juhlan tuntua. Kukkia maljakoissa, lahjaksi saatuja viinipulloja hyllyn päällä, juhlaruokien rippeitä jääkaapissa... Erityisesti kukat jaksavat ilahduttaa minua päivästä toiseen.




Viikolla ehdin sitten napata muutaman kotikuvankin. Nyt huomaa jo päivien lyhentyneen. Töistä tullessa piti heti rynnätä hyörimään kameran kanssa, että ehti ottaa edes pari kuvaa päivänvalossa!




Tämän viikonlopun vietin mökillä nauttien ihanasta kesäisestä auringonpaisteesta. Ehkä ensi viikonloppuna saisin vihdoin otettua muutaman kotikuvan lisää. Olemme saaneet muutaman projektin valmiiksi ja täällä on pikkuisen "valmiimpaa" kuin vielä joitakin viikkoja sitten.


Valmista ei tietenkään tule ikinä, mutta yhä useampi nurkkaus jo ennemminkin ilahduttaa, kuin muistuttaa toteuttamista vaille olevista remontti- tai sisustussuunnitelmista. Se on jo aika hyvä saavutus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti